Niin paljon valopilkkuja, että tarvitsee kohta aurinkolasit

Ihanaa! Edellisen kirjoitukseni jälkeisiin päiviin on mahtunut vaikka kuinka monta valopilkkua!

Unohdin viimeksi mainita, että täydellisen merenrantalenkkimme jälkeen jaksoin tehdä meille pitsan. Söimme pitsaa olohuoneen lattialla ja katselimme samalla Kaunottaren ja Kulkurin reilusti yli viidentoista vuoden tauon jälkeen. Nauroimme elokuvalle vilpittömästi. Oli hauska nähdä lapsuudesta tuttu elokuva aikuisemmin silmin. :)

Eilen kävin Nellan kanssa kahdestaan merenrannassa, sillä mieheni teki taas kerran kiireessä palautettavia tehtäviään. Kuvittelin, ettei rantalenkki voisi olla toista kertaa peräkkäin yhtä ihana, mutta olin väärässä. Aurinko paistoi taas, ja Nella juoksenteli vapaana. Maisema oli jälleen huikaisevan kaunis ja täytti minut riemulla ja energialla. Nella hyppeli entistä taitavammin rantakivillä ja kipitti omasta aloitteestaan kastelemaan tassunsa vedessä. Nella kiipesi vaivatta suurten kivenlohkareiden päälle ja juoksenteli kallioilla. Se löysi kerta toisensa jälkeen tiensä ihan kallion nokkaan asti ja kurkotti sitten kuonollaan haistelemaan merta tuulen tuivertaessa sen paksua, mustaa turkkia. Vastaantulijat ihastelivat Nellaa: tällä kertaa sitä kutsuttiin sirkuskoiraksi, ja eräs toinen täti vertasi sitä vilkkaudessaan Barack Obaman koiraan... (!) :D

Lenkin jälkeen olimme Nellan kanssa molemmat hyvin väsyneitä, ja jopa mieheni nukahti sohvalle. Katselin nukkuvaa perhettäni - miestäni sohvalla ja Nellaa kyljellään lattialla - ja käperryin itsekin väsyneenä lattialle Nellan viereen. Siitä sitten heräsin parin tunnin kuluttua, ja aikaa treenien alkuun oli enää kymmenen minuuttia. En ollut aikoihin ollut torstain treeneissä flunssani ja sen jälkeisen väsymykseni vuoksi. Nyt kuitenkin tunsin aitoa halua lähteä salille. Mieheni ei vielä jaksanut nousta sohvalta, joten vaihdoin kiireesti vaatteet ja juoksin yksin treeneihin. (Sali on noin 50 metrin päässä kodistamme.) Olemme siis mieheni kanssa aikuisten akrobatia ja sirkus -ryhmissä.

Minua hirvitti mennä treeneihin pitkän tauon jälkeen, mutta ilmeisesti tauko oli tehnyt minulle lähinnä hyvää. Onnistuin nimittäin eräässä käsilläseisontaliikkeessä ensimmäistä kertaa elämässäni, ja kiipesin vaivatta köyttä pitkin kattoon, noin kahdeksan metrin korkeuteen. Minulla oli hurjan hauskaa ja olin tyytyväinen itseeni.

Tultuani treeneistä kotiin havaitsin, että mieheni oli kiireestään huolimatta ehtinyt käydä kaupassa ja ostanut meille ruokatarpeiden lisäksi myös suklaamunia. Tulin niin iloiseksi. Pidämme kumpikin edelleen suklaamunien yllätyksistä (vaikka tuskailemmekin koko ajan niiden huonoa laatua... kaukana ovat vanhat kunnon Kinder-munien kilpparit, leijonat ja krokotiilit...) ja olemme jatkaneet pääsiäismunien syömistä pääsiäisen päättymisestä huolimatta.. :)

Onnistuneen päivän päätteeksi juttelin pitkästä, pitkästä aikaa serkkuni kanssa facebookissa, kun hän yllättäen kyseli kuulumisiani. (Olemme olleet yhteyksissä viimeksi viime kesänä. Pidän hänestä kovasti, mutta jotenkin vain en saa juurikaan otettua yhteyttä häneen.) Hänelle vastasin totuudenmukaisesti, kun hän kysyi, mitä minulle kuuluu. (Kerrankin sain kertoa totuuden.. Usein ainoa poliittisesti korrekti vastaus on "ihan hyvää".) Serkkuni oli yllättäen yksi niitä harvoja ihmisiä, jotka uskaltavat keskustella vaikeuksistani. Usein paha oloni on niin vieras ja vaikea asia, että se kuitataan hyvin lyhyesti mutisemalla tyyliin "Varmasti kauheaa tuollainen.." ja siirtymällä kiireesti toiseen aiheeseen.

Serkkuni uskalsi kohdata masennukseni ja kyseli lempeästi kaikenlaisia jatkokysymyksiä. Minulle tuli hurjan hyvä olo, kun huomasin hänen olevan aidosti kiinnostunut kuulumisistani ja välittävän minusta. Ja luultavasti siksi, että hän oli aidosti kysellyt tuntemuksistani hieman pintaa syvemmältä, minun oli jopa mahdollista uskoa häntä, kun hän sanoi "älä itke pieni, kyllä kaikki järjestyy parhainpäin.." Voi kuinka onnellisena menin nukkumaan tuon keskustelun jälkeen. :)

Tänään on myös ollut hyvin onnistunut päivä. Jaksoin aamulla raahautua eräälle opintoihin liittyvälle yritysvierailulle, ja tulin sieltä hyvillä mielin kotiin. Kotona minua odotti ihana yllätys: rakas ystäväni oli lähettänyt minulle kortin, vaikkei mikään merkkipäivä ole lähelläkään. Kortti on vaalenpunainen ja kuvassa on kaksi pientä possua kuonot vastakkain. Kuvatekstinä lukee: "Ystävät ovat parasta terapiaa." Kääntöpuolelle ystäväni on kirjoittanut: "Ollaan ystäviä jookos, kuin ananas ja kookos. Ollaan pähkinä ja rusina, syödään makeisia tusina." IHANAA! Voi kuinka onnelliseksi tulinkaan, kun huomasin, että minulla on ympärilläni ihania, korvaamattomia ihmisiä, jotka välittävät minusta!

Iltapäivällä lähdin Nellan kanssa lenkille, ja tällä kertaa suuntasimme koirapuistoon. Vastaanotto ei kuitenkaan ollut isompien koirien osalta kovin ystävällinen, ja ennen kuin huomasinkaan olimme onnistuneet tyhjentämään koko puiston... (!) Hämillämme suuntasimme metsään kävelemään. Nella kiipeili taitavasti kallioilla, ja nautimme taas kerran suuresti olostamme. Nella totteli kuin unelma ja kipitti luokseni pienimmästäkin pyynnöstä. Nella taitaa olla myös synnynnäinen vuorikiipeilijä - niin ketterästi se hyppelehti kallioita ylöspäin. :) Paluumatkalla tulimme vielä koirapuiston kautta ja saimme paljon lempeämmän vastaanoton, kun paikalla oli myös enemmän pienikokoisia koiria.

Kotiin tultuamme nukuimme taas useamman tunnin päiväunet. (Väsymys ei vain hellitä, ja aina, jos pysähdyn paikalleni, nukahdan väkisinkin.) Nukuttuani jaksoin kuitekin laittaa meille ruokaa ja ylitin itseni tiskaamalla isot tiskit! Olen niin ylpeä itsestäni. (Tiedän, että nämä kuulostavat mitättömiltä asioilta, mutta minun väsymyksessäni ne ovat valtavia saavutuksia. Ja mieheni on joutunut huolehtimaan lähes kaikista kotitöistä kuukausien ajan...)

Viimeisimpänä valopilkkuna onkin sitten ulkoilulenkki mieheni ja Nellan kanssa. Mieheni sai tehtävänsä ajoissa palautettua ja ehti kanssamme ulos. Leikimme läheisellä hiekkakentällä. Nella kirmaili onnellisena vapaana pallon ja keppien perässä.

Ainiin, sitten lauloimme vielä mieheni kanssa ultrastaria ja söimme suklaamunat. HAUSKAA!!!

Pitkästä aikaa valtavasti valopilkkuja!